Rintaimplanttien poisto: aika varattu!

Olen viimeisen viiden vuoden aikana muuttunut aika lailla. Suurin muutos on varmastikin ollut se, että musta on tullut äiti. Jo raskausaikana aloin kyseenalaistaa rintaimplanttieni tarkoituksen: oliko niille enää varsinaista tarvetta? Oliko ollut ylipäänsä koskaan? Miksi lautana oleminen oli niin kamalaa, ja kuinka lauta nyt lopulta pienine B-kuppeineni edes olin?

En oikeastaan kadu rintaimplanttien ottamista, niin hassulta kuin se saattaa tuntua tässä vaiheessa – olenhan silareistani juuri eroon hankkiutumassa. Kumipalleroilla oli kuitenkin aikanaan oma tarkoituksensa ja ne palvelivat minua hyvin. Olin kärsinyt lattarintaisuudesta jo hyvin nuoresta iästä saakka, sillä ajatuksen siemen pienistä rinnoista jotenkin huonompina tisseinä kylvettiin mieleeni jo lapsuudessa. Tätä tulen käsittelemään tulevissa postauksissani tarkemmin.

Useiden vuosien ajan minulle oli selvää, että jonakin päivänä ostaisin itselleni tissit, tai kuten asiasta ystäville puhuin, hakisin ”tytöt kotiin”. Näin myös tein heti kun se oli taloudellisesti mahdollista. Millaista elämä oli rintaimplanttien asentamisen jälkeen? Kerron myös tästä myöhemmissä postauksissa.

Raskauden aikana aloin suhtautua kroppaani hyvin toisella tavalla, ja varsinkin imetyksen aikana ahdistus implanteista kasvoi. Imettäminen kyllä onnistui ongelmitta ja jatkoinkin sitä kunnes lapseni oli hieman yli vuoden ikäinen. Mitä kauemmin imetin, sitä vahvemmin alkoi tuntua siltä, että nämä kovat, kumiset pallot ihoni alla pitää saada pois. The sooner the better.

Mielessäni vilisi jatkuvasti ahdistavia ajatuksia:

”Voivatko rintaimplantit aiheuttaa syöpää tai  voiko niistä aiheutua muita komplikaatioita? Entä, jos ihoni alle ei olekaan asennettu juuri niitä implantteja, jotka luvattiin? Entä, jos leikkauksesta mukaan saamani implanttipassit ovatkin väärennettyjä? Mitä jos lapseni jää orvoksi, koska olen joskus muutamia vuosia aiemmin ollut pinnallinen ja arvottanut itseni naisena ainoastaan rintojen kautta?”

Rintaimplanttien poistaminen ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertaista. Asiaan vaikutti myös noin kolme kuukautta synnytyksen jälkeen alkanut käsittämättömän voimakas kuolemanpelko. Se sai ajatuksen poistoleikkauksesta (ja etenkin nukutuksesta) tuntumaan vielä implanttejakin ahdistavammalta.

”Entä jos en herääkään leikkauksesta?”

Lapseni jäisi tässäkin tapauksessa orvoksi vain koska olen ollut pinnallinen aiemmassa elämässäni.

Muistan etsineeni jo tuolloin tietoa siitä, voidaanko silikoni-implantit poistaa paikallispuudutuksessa. Silloin en löytänyt selkeää vastausta etsimääni. Ja sitä paitsi, äitiyslomalainen, joka aikoo seuraavaksi lähteä opiskelemaan, ei välttämättä voi laittaa useita tuhansia euroja leikkaukseen – ei, vaikka saisikin silikonit osamaksulla.

Viimeinen naula rintaimplanttien arkkuun

Vuoden 2019 alkupuolella koin työssäni yrittäjänä ensimmäisen varsinaisen takaiskun. Menetin siinä ikävän suuren summan rahaa, ja vielä todella yllättäen. Kun tieto katastrofista varmistui, menetin sekä ruokahalun että yöunet.

Yön pimeinä tunteina vääntelehdin sängyssä tuskastellen yllättävää rahanmenetystä, joka tulisi vaikuttamaan merkittävästi myös vuoden 2019 ajalle suunniteltuihin uusiin projekteihin. Katsellessani nukkuvaa lastani muistin kuitenkin nopeasti sen mikä elämässä oikeasti on tärkeintä. Se, että minä ja lapseni olemme terveitä.

Kuinka ollakaan hetki tämän ajatuksen jälkeen silmiini osui Hesarin uutinen, joka koski juuri sitä implanttimerkkiä ja -mallia, joka ihoni alla oli asennettuna:

”Yle: Plastiikkakirurgit varoittavat tietyn rintaimplantin syöpäriskistä”.

SYÖPÄ! Siinä se kauan pelätty sana nyt komeili. Kauhunsekaisin tuntein luin artikkelin yhä uudestaan ja uudestaan. Ymmärsin kyllä nopeasti, ettei syöpäriski koske jokaista Allerganin Natrelle-mallista implanttia, mutta ahdistukseni ei tästä juurikaan hälvennyt.

Tämä oli tosiaankin se viimeinen niitti näiden rinnassani möllöttävien kumitissien osalta. Aloin yön myöhäisinä tunteina etsimään netistä klinikoita Suomessa ja niin hyvin kuin ateisti voi mielessään rukoilla, minä rukoilin.

”Pliis, Hesus, anna löytyä paikka, jossa implantit voidaan poistaa paikallispuudutuksella!”

Sopiva klinikka rintaimplanttien poistoon löytyi nopeasti

Nettiä ei tarvinnut selata kauaa kun vastaan jo tuli klinikka, jossa rintaimplanttien poisto onnistuisi paikallispuudutuksessa. Samasssa kaikki taivaat aukenivat ja jumalallinen enkelikuoro laskeutui ympärilleni: HALLELUJAH, se ON mahdollista! Helsinki Clinic hoitaisi asian ilman nukutusta.

Lähetin klinikan sivustojen kautta välittömästi viestin. Olin seuraavana päivänä kuitenkin malttamaton odottamaan vastausta, sillä päätös poistosta oli nyt tehty. Rintaimplantit lähtisivät ja vauhdilla, ottaisin heti seuraavan vapaan ajan!

Soitin siis täpinöissäni klinikalle, ja hyvin nopeasti asia oli jo menossa eteenpäin. Parin viikon päästä minun tulisi mennä konsultaatioon, ja leikkausaikakin voitaisiin varata nyt jo ennakkoon. Sain päivämäärän leikkaukselle. Miten vapauttava tunne! Sitä on oikeastaan mahdotonta edes kuvailla.

Rintaimplanttien poisto: kokemuksia on vaikea löytää

Olen tällä viikolla yrittänyt etsiä tietoa rintaimplanttien poistosta. Minua kiinnostavat kaikenlaiset kokemukset siihen liittyen, niin hyvät kuin huonotkin. Haluaisin lukea leikkauksen liittyvistä fyysisistä haasteista ja paranemisprosessista, toki. Silti tarpeellisempaa minun olisi kuulla miten naiset ovat kokeneet elämän leikkauksen jälkeen. Onko implantteja tullut ikävä, vai onko sitä vasta jälkikäteen tajunnut miten moneen asiaan ne ovat vaikuttaneet, ja nimenomaan negatiivisesti?

Etukäteen uskon, että elämä ilman implantteja on huomattavasti parempaa kuin niiden kanssa. Odotan tulevaa innolla, eikä lattarintaisuus tunnu lainkaan ahdistavalta. En myöskään osaa pelätä sitä miltä rinnat poiston jälkeen näyttävät, sillä niiden ulkonäkö on tällä hetkellä minulle aivan toissijainen asia. Terveys ja luonnollisuus ovat priolistalla nyt korkeimpana.

Jos sinulla on kokemuksia implanttien poistosta, kommentoi ja kerro ajatuksiasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: